Olli-PA

Olli-PA & Funksons on kahdeksanhenkinen hiphop/rap/funk kokoonpano Oulusta. Aidoilla instrumenteilla ryyditetty räp liikkuu jossain soulin, funkin ja reggaen rajapinnoilla kantaen silti äänimaailmassaan kotimaisia juuria. Olli-PA:n, Matti Myöhäsen ja Riki Hatkan lyriikat kajahtavat letkeän sympaattisesti Oulun murteella. Kolmen räppäävän vokalistin lisäksi yhtyeessä on myös laulava naisvokalisti, Tanja Torvikoski, joka tuo yhtyeen vokaaliseen ilmaisuun ja äänimaailmaan tunnelmallista monipuolisuutta. Yhtyeen soittajilla on historiaa musiikillisen kentän eri äärilaidoilta. Soittotaustaustaa löytyy progemetallista jazzin kautta klassiseen musiikkiin ja musiikkimakuja Kissistä Kapteeni Ä-neen.

Olli-PA julkaisi vuonna 2008 omakustanteena ensimmäisen sooloalbuminsa, Syke, joka esitteli leppoisalla asenteella riiminsä runoilevan nuoren oululaisräppärin. Levy saavutti orastavaa suosiota hiphopin kuuntelijoiden keskuudessa. Tällä levyllä kuultiin myös Olli-PA & Funksons -yhtyeen muita räppäreitä, Matti Myöhästä ja Riki Hatkaa. Täydellä instrumenttiarsenaalilla varustetun Funksons -yhtyeen esikoisalbumi, Laiva lasipullossa, julkaistiin vuonna 2010 Joku Roti Recordsin toimesta.

Olli-PA:n tuorein, Myrsky -nimeä kantava albumi julkaistiin helmikuussa 2012.
Levy jatkaa Syke -levyn tunnelmissa ja on tekijänsä mukaan ennen kaikkea nuoren miehen kasvutarina, joka vie kuuntelijan Oulun lähiöiden nuorison juhlista junareissuille ympäri Suomea ilman matkalippua ja sieltä kantakuppilan terassille tuijottamaan tyhjää paperia.

Kokoonpano:
Tommi “Olli-PA” Torvikoski – räp
Matti “Myöhäne” Kemi – räp
Riku “Rikihatka” Viitanen – räp
Tanja Torvikoski – laulu
Niko Konttinen – rummut
Lasse Rasinkangas – koskettimet
Jukka Törrö – basso
Jesse Heikkinen – kitara

Olli-PA & Funksons
Olli-PA & Funksons
Olli-PA
16.00 €

maksutavat3

maksutavat

Ei tuotteita korissa.

Kati tiedottaa

 

Vielä on alea jäljellä, alesivulle tästä!

Uusinta

Karri Koiran Star Trek henkinen kuosi!

Musta paita. Paidat Gildania. Koot S-XXL

25.00 €

Uusinta uutta Eevil Stöötä Mixtapen muodossa.

**Kassut loppuunmyyty**

12.00 €

Tuuttimörön T-paitaa yksinoikeudella Katilta.

Musta T-paita violetilla

22.00 €

Notkea Rotan pienemmän kokoonpanon nimikko T-paitaa tarjolla.

Miesten paidat merkki

22.00 €

 

A) Ukko

B) Herneet

 

Sisältää

6.00 €

Nyt saataville kesä-irmoille kauden kuumimpia toppiloita!

Värivalintoina

25.00 €

Fruit of the Loom. Mustana tai valkoisena, koot S-XXL. Ladyfit S-L.

22.00 €

Laine! Kasperi! Saipa! Miestenpaita  S-XXL, musta, valkoinen, ladyfit S-L.

22.00 €

Fruit of the Loom-merkkisiä t-paitoja. Valittavana koot S-XXL, mustana taikka valkoisena.

22.00 €

Kultabassokerho T-paita yksinoikeudella Katilta!

Paidassa Kultabassokerhon uusi logo,

26.00 €

Kati suosittelee

Jontti & Jodarok UAAU kansikuva
Uuden ajan avaruususkonto (UAAU) on Jontin ja Jodarokin yhteisalbumi, jonka julkaisi 3rd Rail Music...
Meiltä puuttuu kaikki
Meiltä puuttuu kaikki on rap-yhtye Kemmurun kolmas pitkäsoitto.
blacksuami
Blacksuami on rap-artisti Heikki Kuulan studioalbumi, jonka julkaisi Yellowmic Records 26....
V-tyyli
V-Tyyli on rap-artisti Junon toinen virallinen studioalbumi, joka julkaistiin 27. tammikuuta 2010....

Salee Alee

Funkiest 16v T-paitoja! Koot S-XXL, väreinä sininen ja valkoinen.

jvg.fi kansikuva

CD, sekä nyt ennakkomyynnissä rajoitettu 300 kappaleen vinyylipainos JVG:n kevä

Lampela Lampi kansikuva

Lampela & Lampi kokoonpanon muodostavat rap-artisti Seppo Lampela aka Steen1, sekä n

JVG-Mörkö ullakolle kuva

Poistuva tuote - jäljellä olevat hajakoot myydään ALELLA niin kauan kuin

Liekehtivä Sikiö Pesismaila&ananas kansi

Pesismaila ja ananas on rap-artisti Seppo Lampelan Liekehtivä Sikiö -nimellä

Mestari Soundi  - Soundcheck kansi

Mestarisoundi - Soundcheck 2007 on Chyden vetämän radio-ohjelman Mestarisoundin sek

JVG Logo Tpaita Musta kuva

Poistuva tuote! Hajakoot myydään alella.