Edorf

Edorf, oikealta nimeltään Erik Ingebrigtsen, vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Ivalossa,
vajaan neljän tuhannen asukkaan kylässä Lapin sydämessä. Musiikki muodostui isoksi osaksi
miehen elämää jo nuorella iällä. Pianistin ura jäi lyhyeksi, mutta kitaran soittamisesta tuli
kahdeksanvuotiaalle muusikonalulle intohimo, joka elää vieläkin. Ensimmäiseen bändiinsä Edorf
liittyi jo yhdeksänvuotiaana, ja yhtye pysyikin kasassa kunnioitettavat kymmenen vuotta.

Vuosituhannen vaihteessa Suomen ylitse pyyhkinyt rap-buumi ulotti otteensa myös pohjoisen
perukoille. Samanhenkisten ystävien hauskanpitona alkaneesta musiikinteosta muotoutui hiljalleen
vakavasti otettavaa ja omaleimasta, lappilaista rap-musiikkia. Tuolloin saivat alkunsa muun
muassa Guerra Norte-, Naapasujunitti- ja Muinaiset-kokoonpanot. Näiden lisäksi Edorf on
vaikuttaa Lappi Itsenäiseksi -possessa, Härmälän Tyyli-duossa ja Joku Roti Mafiassa. Edorf
julkaisee ihmismielen syvyyksiä tutkivan Yön elonkorjuu -nimeä kantavan debyyttialbuminsa
vuonna 2010.

Edorf
Yön elonkorjuu kansikuva
12.00 €

maksutavat3

maksutavat

Ei tuotteita korissa.

Kati tiedottaa

 

Vielä on alea jäljellä, alesivulle tästä!

Uusinta

Fruit of the Loom. Mustana tai valkoisena, koot S-XXL. Ladyfit S-L.

22.00 €

Laine! Kasperi! Saipa! Miestenpaita  S-XXL, musta, valkoinen, ladyfit S-L.

22.00 €

Fruit of the Loom-merkkisiä t-paitoja. Valittavana koot S-XXL, mustana taikka valkoisena.

22.00 €

Kultabassokerho T-paita yksinoikeudella Katilta!

Paidassa Kultabassokerhon uusi logo,

26.00 €

 

The complete Do-It-Yourself-guide to street art. Learn how to make your own

14.90 €

Musta Barbaarin taru saa jatkoa.

"Ainoo oikee salipaita, EI KIPUU, EI HYÖTYY

25.00 €

"Mähän kerroin et mä en stoppaa" -Asfalttisoturi

Paidat

25.00 €

Majurin lärviä paitaan!

Koot XL-XXL ja Ladyfit S-M

20.00 €

 

Kato ny äijjää #MOLO

Nyt on paitaa tarjolla, näit

20.00 €

Musta Barbaarin paita, tuttu myös Katin Gaalasta!

Koot S-XL

22.00 €

Kati suosittelee

Jontti & Jodarok UAAU kansikuva
Uuden ajan avaruususkonto (UAAU) on Jontin ja Jodarokin yhteisalbumi, jonka julkaisi 3rd Rail Music...
Meiltä puuttuu kaikki
Meiltä puuttuu kaikki on rap-yhtye Kemmurun kolmas pitkäsoitto.
blacksuami
Blacksuami on rap-artisti Heikki Kuulan studioalbumi, jonka julkaisi Yellowmic Records 26....
V-tyyli
V-Tyyli on rap-artisti Junon toinen virallinen studioalbumi, joka julkaistiin 27. tammikuuta 2010....

Salee Alee

Funkiest 16v T-paitoja! Koot S-XXL, väreinä sininen ja valkoinen.

jvg.fi kansikuva

CD, sekä nyt ennakkomyynnissä rajoitettu 300 kappaleen vinyylipainos JVG:n kevä

Lampela Lampi kansikuva

Lampela & Lampi kokoonpanon muodostavat rap-artisti Seppo Lampela aka Steen1, sekä n

JVG-Mörkö ullakolle kuva

Poistuva tuote - jäljellä olevat hajakoot myydään ALELLA niin kauan kuin

Liekehtivä Sikiö Pesismaila&ananas kansi

Pesismaila ja ananas on rap-artisti Seppo Lampelan Liekehtivä Sikiö -nimellä

Mestari Soundi  - Soundcheck kansi

Mestarisoundi - Soundcheck 2007 on Chyden vetämän radio-ohjelman Mestarisoundin sek